Tarinamme

Innovaatio

Tarinamme takana on hullulta kuulostava idea ja joukko ihmisiä, jotka halusivat nähdä maailman toisin. Alkuperäinen ideamme oli tehdä puusta kaakeleita kylpyhuoneisiin – ihan vain koska se kuulosti hauskalta ja vaikealta. Asiaan perehdyttäessä, ymmärsimme nopeasti, että ideamme ei ollut pelkästään hauska, vaan myös tärkeä. Kävi ilmi, että keramiikka materiaalina on ympäristöä kuormittava, ja erityisesti sen hiilijalanjälki on suuri. Alkuperäisen idean ja tämän oivalluksen inspiroimana olemme nyt tässä. Työmme tuloksena syntyi palkittu maailmanluokan biomateriaali-innovaatio 100% vedenkestävä Woodio -materiaali.

Tarinamme

"Kun aloitimme, meitä pidettiin hulluina - sen näki ihmisten ilmeistä.”

”Kun aloitimme, niin meitä pidettiin hulluina, sen näki ihmisten ilmeistä. Mutta jatkoimme sitkeästi.” – naurahtaa Woodion perustaja ja toimitusjohtaja Petro Lahtinen. ”Sekä materiaali-, että tuotekehityksemme on vaatinut poikkeuksellisen lujaa uskoa, mutta parhaat keksinnöt syntyvätkin usein myös poikkeuksellisissa olosuhteissa. Tuotteitamme kehittää huikea poikkitieteellinen osaajajoukko mm. kemian, materiaalitieteiden, elektroniikan, veneen valmistuksen, komposiitin tai teollisen muotoilun saralta.” Petro jatkaa.

Tarinamme

Uuden ajan materiaali

Nyt nuo alun perin mahdottomilta ja erittäin haastavilta tuntuneet ideat ovat muotoutuneet vastuullisiksi kylpyhuoneen design-tuotteiksi, jotka ovat jo päässeet osaksi tuhansia koteja ympäri maailmaa. Olemme samalla luoneet uudenajan Suomi-klassikon, josta tulee riittämään iloa pitkään. Tällä hetkellä mallistossamme on 17 erilaista allasmallia, amme, accessories-tuotteita, wc-istuin ja uusimpana Woodio Wall -sisustuspaneeli.

Tarinamme

“Materiaalimme mahdollisuudet ovat rajattomat.”

Uusia ideoita materiaalimme hyödyntämiseksi syntyy koko ajan, ja sitä voidaankin hyödyntää lukemattomiin sovelluksiin myös kylpyhuoneen ulkopuolella. 

Valmistettu Suomessa

Olemme suomalainen modernisti ajatteleva yritys. Tarjoamme merkityksellisyyttä vaativalle kuluttajalle modernia, pysyvää designia vastuullisesti valmistettuna.

Uuden ajan design

Woodio on suomalainen uuden ajan sisustus- ja designbrändi, joka yhdistää parhaat pohjoismaiset muotoiluperinteet ja kestävän biomateriaali-innovaation käytön nykyaikaisella tavalla.

Tutustu mallistoon

Mallistomme tuotteet edustavat modernia skandinaavista yksinkertaisuutta ja hienostunutta toiminallisuutta parhaimmillaan.

vastuullinen

Pieni hiilijalanjälki. Emme käytä tuotannossa vettä, eikä tuotantoon kuulu paljon energiaa kuluttavia vaiheita.

kestävä

Woodio® materiaali on iskunkestävää ja, normaalikäytössä, se on lähes särkymätöntä.

takuu

Annamme kaikille tuotteillemme 5 vuoden takuun, jotta voit tehdä ostoksia turvallisin mielin.

kansainvälinen toimitus

Kyllä, toimitamme kansainvälisesti! Tarkista kiinteät toimitushintamme täältä.

Mitä uutta?

Woodio® Solid

Palkittu Woodio ® materiaali tulee nyt kaikkien saataville suuren kysynnän vuoksi – Habitaressa lanseerattava Woodio ® Solid mahdollistaa vallankumouksellisen materiaalin käytön laajasti kodeissa ja julkisissa tiloissa.

Minna Parikan Villa Luella

Villa Luella on 170-neliöinen, Suomen saaristossa sijaitseva vaaleanpunainen puutalo, jonka runko on ristiinliimattua massiivipuuta.

Anetten & Laurin koti

Aneten ja Laurin koti on pieni, 93-neliöinen upouusi omakotitalo. Talo on juuri valmistunut ja sijaitsee Porissa. Avointa tilaa olevat olohuone ja keittiö yhdistyvät saumattomasti eteiseen ja pieneen ruokailutilaan.

Anne-Lauren & Bobin koti

Anne-Laure ja Bob asuvat vanhassa, vuonna 1750 rakennetussa omakotitalossa. Talossa on kaksi makuuhuonetta, suuri keittiö, tilava kylpyhuone alakerrassa ja aurinkoinen olohuone, josta on pääsy puutarhaan. He asuvat Alankomaiden lounaisosassa, Walcheren-nimisellä saarella.

Marien ja Fredrikin koti

Marie ja Fredrik asuvat klassisessa 1960-luvun talossa Etelä-Ruotsissa, pienessä kylässä nimeltä Yngsjö. Talo sijaitsee vanhalla tupakkaplantaasilla, minkä ansiosta maaperä on todella hyvää vihannesten kasvattamiseen. Mariella on siis käynyt tuuri!

Johannan & Florianin koti

Johanna ja Florian asuvat Luoteis-Saksassa vanhassa villassa, joka on rakennettu edellisen vuosisadan vaihteessa vuonna 1907. Se oli alunperin tontilla sijaitsevan, voimuotteja valmistaneen metallitehtaan johtajan edustusasunto.

Muista päivittäinen annoksesi Woodion design inspiraatiota!

Arkisin klo 9.00-16.00
Sähköposti: woodio@woodio.fi
Puh: +35850478 2944

Tarjoamme useimmille Woodio-tuotteille 5 vuoden takuun. Lue tarkemmin takuuehdoistamme

Kaikki Woodio-tuotteet valmistetaan tilauksesta. Lue ehtomme ennen tilauksen tekemistä.

Tietosuojakäytännössä kuvaillaan, miten keräämme, suojaamme ja käytämme tietojasi.

UKK

Kysyttävää? Täältä löydät meiltä useimmiten kysyttyihin kysymyksiin vastauksia.

Päivittäinen annoksesi design-inspiraatiota!

Woodio-tuotteet ovat nopeita ja helppoja asentaa. Löydät ohjeemme täältä.

Tietojen lisäksi löydät mm. 3D- ja SKP-tiedostot suunnitteluprojektiasi varten.

Tarinamme takana on hullulta kuulostava idea ja joukko ihmisiä, jotka halusivat nähdä maailman toisin.

Tarjoamme merkityksellisyyttä vaativalle kuluttajalle modernia, pysyvää designia vastuullisesti.

Woodio yhdistää parhaat pohjoismaiset muotoiluperinteet ja kestävän biomateriaali-innovaation käytön nykyaikaisella tavalla.

Woodio Pro -tiimimme tukee arkkitehtejä, sisustussuunnittelijoita, urakoitsijoita ja rakentajia.

Tule meille töihin. Woodio -tiimi on ystävällinen ja intohimoinen joukko luovia ihmisiä.

Tarinamme takana on hullulta kuulostava idea ja joukko ihmisiä, jotka halusivat nähdä maailman toisin.

Tarjoamme merkityksellisyyttä vaativalle kuluttajalle modernia, pysyvää designia vastuullisesti.

Woodio yhdistää parhaat pohjoismaiset muotoiluperinteet ja kestävän biomateriaali-innovaation käytön nykyaikaisella tavalla.

Woodio Pro -tiimimme tukee arkkitehtejä, sisustussuunnittelijoita, urakoitsijoita ja rakentajia.

Tule meille töihin. Woodio -tiimi on ystävällinen ja intohimoinen joukko luovia ihmisiä.