Woodion uusi aikakausi: Terja Koskenoja on nimitetty Woodion uudeksi toimitusjohtajaksi.

Woodiolla on alkamassa täysin uusi aikakausi. Tästä päivästä alkaen Woodion uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Terja Koskenoja.

Woodiolla on alkamassa täysin uusi aikakausi. Woodio-tuotteiden kysyntä kasvaa nopeasti ja pystymme nyt todella aloittamaan kapasiteetin kasvattamisen, uuden tehtaan kehittämisen ja entistä suurempien projektien toteuttamisen.

Tästä päivästä alkaen Woodion uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Terja Koskenoja.

Terja on toiminut tätä ennen Woodion tuotantojohtajan roolissa, ja siksi hän on nyt oikea henkilö viemään Woodiota eteenpäin uutena toimitusjohtajanamme.

Terjan osaaminen sopii Woodiolle täydellisesti. Hän aloitti uransa metsäteollisuudessa ja on työskennellyt sen jälkeen useilla aloilla. Terjalla on kokemusta myös muun muassa verkkokaupan rakentamisesta, digitaalisista palveluista, automaatio/robotiikkaprojektin vetämisestä sekä liiketoiminnan kehittämisestä ja innovaatioista.

”Woodiolla pääsen hyödyntämään tätä kaikkea, ymmärrystä yrityksen eri toiminnoista monipuolisesti ja viemään yritystä eteenpäin tilanteessa, jossa pitää ottaa seuraava iso askel eteenpäin ja kehittää toimintaa hyvin aktiivisesti. On todella ilo olla mukana tässä kehityksessä ja tietysti erityisesti mieltä lämmittää se, että voi olla ylpeä yrityksestä ja omalta osaltaan varmistamassa, että teemme parhaamme ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi”, kertoo Terja.

Woodion rakastettu perustaja Petro Lahtinen jatkaa Woodion hallituksen jäsenenä.

”Woodio on ehdottomasti ollut urani kohokohta. On vaikea kuvitella mitään mielenkiintoisempaa ja motivoivampaa, kuin yliopistossa kehitetyn materiaali-innovaation muuttaminen palkituiksi tuotteiksi ja designbrändiksi. Olen ylpeä siitä, että työmme ei ole jäänyt huomaamatta, ei vain Suomessa, vaan myös kansainvälisesti. Haluan kiittää kaikkia eteenpäin katsovia asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja sijoittajiamme tuesta ja rohkaisusta kuluneiden vuosien aikana. Nyt 7 vuoden jälkeen olen iloinen voidessani jättää Woodion toiminnan tiimimme ja Terjan erittäin osaaviin käsiin”, Petro sanoo.

Toivotamme Terjan tervetulleeksi uuteen rooliinsa ja odotamme innolla, mitä Woodion tulevaisuus tuo tullessaan!

Jaa kirjoitus

Lisää luettavaa

Woodio kierrätys

Olemme aloittaneet marraskuun alussa yhteistyön Kuusakoski Recycling Oy:n kanssa Woodio materiaalin kierrättämiseksi ja uudelleenkäyttämiseksi.

Jennyn & Aten koti

Jennyn perheen koti on vuonna 1948 rakennettu rintamamiestalo, joka sijaitsee Porvoossa. Talo on kooltaan 155 m2 ja sen tiloihin kuuluvat keittiö, olohuone, takkahuone, kolme makuuhuonetta, kodinhoitohuone, kylpyhuone ja saunatilat. Talon takapihan terassilta löytyy myös upea uima-allasalue, joka on kesäisin kovassa käytössä.

Woodio® Solid

Palkittu Woodio ® materiaali tulee nyt kaikkien saataville suuren kysynnän vuoksi – Habitaressa lanseerattava Woodio ® Solid mahdollistaa vallankumouksellisen materiaalin käytön laajasti kodeissa ja julkisissa tiloissa.

Minna Parikan Villa Luella

Villa Luella on 170-neliöinen, Suomen saaristossa sijaitseva vaaleanpunainen puutalo, jonka runko on ristiinliimattua massiivipuuta.

Anetten & Laurin koti

Aneten ja Laurin koti on pieni, 93-neliöinen upouusi omakotitalo. Talo on juuri valmistunut ja sijaitsee Porissa. Avointa tilaa olevat olohuone ja keittiö yhdistyvät saumattomasti eteiseen ja pieneen ruokailutilaan.

Anne-Lauren & Bobin koti

Anne-Laure ja Bob asuvat vanhassa, vuonna 1750 rakennetussa omakotitalossa. Talossa on kaksi makuuhuonetta, suuri keittiö, tilava kylpyhuone alakerrassa ja aurinkoinen olohuone, josta on pääsy puutarhaan. He asuvat Alankomaiden lounaisosassa, Walcheren-nimisellä saarella.

Kuule se meiltä

Haastattelupyynnöt

Oletko toimittaja ja haluat keskustella haastattelun tekemisestä? Ota yhteyttä asiakaspalveluumme [email protected] haastattelua varten. Mediapankistamme löydät myös valokuvia ja materiaaleja artikkelisi tueksi.

Arkisin klo 9.00-16.00
Sähköposti: [email protected]
Puh: +35850478 2944

UKK

Kysyttävää? Täältä löydät meiltä useimmiten kysyttyihin kysymyksiin vastauksia.

Tarjoamme useimmille Woodio-tuotteille 5 vuoden takuun. Lue tarkemmin takuuehdoistamme

Woodio-tuotteet ovat nopeita ja helppoja asentaa. Löydät ohjeemme täältä.

Tietojen lisäksi löydät mm. 3D- ja SKP-tiedostot suunnitteluprojektiasi varten.

Woodio -värivalikoima sisältää 10 kaunista väriä. Tutustu värimalleihimme ja tilaa mallipalasetti seuraavaan suunnitteluprojektisi inspiraatioksi.

UKK

Kysyttävää? Täältä löydät meiltä useimmiten kysyttyihin kysymyksiin vastauksia.

Tarjoamme useimmille Woodio-tuotteille 5 vuoden takuun. Lue tarkemmin takuuehdoistamme

Woodio-tuotteet ovat nopeita ja helppoja asentaa. Löydät ohjeemme täältä.

Tietojen lisäksi löydät mm. 3D- ja SKP-tiedostot suunnitteluprojektiasi varten.

FAQ

Do you have a question in mind? See our most frequently asked questions and answers here.

Weekdays from 9:00 to 16:00.
Email: [email protected]
Tel: +35850478 2944

Woodio products are quick and easy to install. Find our instructions and templates here.

In addition to technical files, here you’ll find ie. 3D, and SKP-files to help you with your design project.

We provide our customers with a 5 year warranty on most Woodio products. Read more about our warranty.

Woodio products are made to order. Please read through our shop policy before making your order.

This privacy policy describes how we collect, protect and use personally identifiable information.

UKK

Kysyttävää? Täältä löydät meiltä useimmiten kysyttyihin kysymyksiin vastauksia.

Arkisin klo 9.00-16.00
Sähköposti: [email protected]
Puh: +35850478 2944

Woodio-tuotteet ovat nopeita ja helppoja asentaa. Löydät ohjeemme täältä.

Tietojen lisäksi löydät mm. 3D- ja SKP-tiedostot suunnittelu-projektiasi varten.

Tarjoamme useimmille Woodio-tuotteille 5 vuoden takuun. Lue tarkemmin takuuehdoistamme

Kaikki Woodio-tuotteet valmistetaan tilauksesta. Lue ehtomme ennen tilauksen tekemistä.

Tietosuoja-
käytännössä kuvaillaan, miten keräämme, suojaamme ja käytämme tietojasi.

Weekdays from 9:00 to 16:00.

FAQ

Do you have a question in mind? See our most frequently asked questions and answers here.

We provide our customers with a 5 year warranty on most Woodio products. Read more about our warranty.

Woodio products are quick and easy to install. Find our instructions and templates here.

In addition to technical files, here you’ll find ie. 3D, and SKP-files to help you with your design project.

UKK

Kysyttävää? Täältä löydät meiltä useimmiten kysyttyihin kysymyksiin vastauksia.

Päivittäinen annoksesi design-inspiraatiota!

Woodio-tuotteet ovat nopeita ja helppoja asentaa. Löydät ohjeemme täältä.

Tietojen lisäksi löydät mm. 3D- ja SKP-tiedostot suunnitteluprojektiasi varten.